|
|

|
Lehdistötiedote 27.5.2010
Putoamissuojiin erikoistunut Cresto kasvaa voimakkaasti Suomessa
Putoamissuojaimia valmistava ja markkinoiva Cresto kasvatti viime vuonna Suomen myyntiään peräti 32 prosenttia. Kasvu johtuu lähinnä Creston offensiivisesta panostuksesta Suomen markkinoihin erikoiskoulutetulla turvallisuusalan henkilöstöllä sekä laajasta ja kasvavasta jälleenmyyjäverkostosta. Myös putoamissuojaimien entistä tiukemmat vaatimukset ovat edistäneet Creston menestystä.
| |
|
– Olemme huomanneet, että erityisesti rakennusteollisuusyritykset vaativat entistä voimakkaammin työntekijöitään käyttämään putoamissuojaimia. Ne ovat ymmärtäneet, kuinka tärkeää on ehkäistä ennakolta onnettomuuksia ja alentaa niistä aiheutuvia kustannuksia investoimalla putoamissuojaimiin, sanoo Creston emoyhtiön Skyddakonsernin Suomen toimitusjohtaja Heikki Heinonen.
Myös luminen talvi on saanut monet ymmärtämään, että korkealla tehtävissä lumitöissä tarvitaan oikeita varusteita. Cresto uskoo kasvun jatkumiseen Suomen markkinoilla ja on varustautunut siihen hyvin.
– Panostamme voimakkaasti Suomen markkinoihin erikoiskouluttamalla turvallisuusalan henkilöstöä ja laajentamalla jatkuvasti jälleenmyyjäverkostoamme. Lisää vahvuutta meille antaa luonnollisesti se, että Skyddakonserni on osa BB Tools -konsernia, joka on edustettuna kaikkialla Suomessa, Heikki Heinonen toteaa.
Lisätiedot: Skydda Suoimi Oy Heikki Heinonen, toimtusjohtaja Puh: +358 40 5461226 Email: heikki.heinonen@skydda.fi
Jonas Cedås, toimitusjohtaja Cresto Puh: +46 (0)35 21 31 40 Email: jonas@cresto.se |
|
|
|
Faktat Cresto Cresto valmistaa ja kehittää käyttäjäystävällisiä ja innovatiivisia putoamissuojainratkaisuja töihin, joihin liittyy putoamisriski. Merkittävä osa toiminnasta koostuu koulutus-, huolto- ja asennuspalveluista. Cresto on edustettuna 20 maassa, sillä on 43 työntekijää ja se on vuodesta 2002 lähtien kuulunut pörssinoteerattuun B&B Tools -konserniin. Creston vahvuudet: Käyttäjäystävällinen High-Tech - Innovaatio - Pätevyys - Turvalliset ja älykkäät ratkaisut - Houkutteleva muotoilu
|
|
HUOM! Tämä uutiskirje on lähetetty ja tähän ei voi vastata. |