Crestosta

The cresto
story continues.

Cresto – for professionals working at heights.

 

Meidän putoamissuojainratkaisumme perustuvat molemminpuoliseen ymmärtämiseen ja kunnioitukseen tuotekehittäjien ja loppukäyttäjien välillä, joiden tulee tuntea olonsa turvalliseksi ja luottaa meidän tuotteisiimme – meidän käyttäjämme. Punainen lanka, joka kulkee liiketoimintamme läpi innovaatiosta lopputuotteeseen, on käyttäjiemme turvallisuus ja ihmishenkien pelastaminen.

 

Valjaiden ja köysien tuotanto on käsityötä, jossa keskitytään laatuun ja suunnitteluun, siksi valmistus tapahtuu Ruotsissa. Kaikki yksityiskohdat on suunniteltu helpottamaan tuotteidemme käyttöä ja sitä kautta tehdä suojaimista mukavia ja turvallisia.

 

Merkittävä osa liiketoiminnastamme koostuu koulutuksista, palveluista ja kiinteiden järjestelmien asennuksista. Tuotantomme yhteydessä Halmstadissa meillä on myös koulutuskeskus, jonne asiakkaamme ovat tervetulleita.

 

CRESTO AB aloitti toimintansa 1999 ja on vuodesta 2002 lähtien ollut Skyddaan ja B&B Toolsiin kuuluva yhtiö ja tuotemerkki. Me olemme vielä nuori yritys, mutta meillä on omistautunut henkilökunta, jolla on kokemusta ja osaamista alalta.

 

Vuonna 2007 ostettiin tanskalainen putoamissuojainyhtiö ResQ A/S, joka on tänä päivänä integroitu osaksi Crestoa ja koko tuoteportfoliotamme. Tämän yritysoston sekä muun liiketoimintamme myötä, olemme markkinoiden johtava yritys tietyissä pelastusvarusteissa maailmanlaajuisessa tuulivoimateollisuudessa. Cresto on markkinajohtaja myös kotimarkkinoilla pohjoisessa, ja sen aseman aiomme pitää.

 

Cresto AB on sertifioitu laadussa, ympäristössä ja työympäristössä ISO9001, 14001 ja OHSAS 18001.